taitaja

Työelämästä oppia Taitaja-kilpailuihin

Ekamin maarakennusalaa kolmatta vuotta opiskeleva Jani Koivula on hyvä esimerkki siitä, että ammattitaidon SM-kilpailuihin, eli Taitaja-kilpailuihin, voi lähteä hyvin matalalla kynnyksellä. Aina ei vaadita roihuavaa kilpailuviettiä, vaan enemmänkin uteliasta mieltä.

Koivula osallistui ensimmäisen kerran Taitaja-kisoihin viime vuonna ja päätti lähteä mukaan myös seuraaviin kisoihin. Kysyttäessä, miksi Koivula päätti lähteä kilpailuihin, hän ei osaa nimetä mitään yksittäistä syytä.

- Ehkä minua kiinnosti nähdä, mihin omat rahkeet riittävät, Koivula pohtii.

Ke 11.11.2020 12:45

Tulevaisuus alalla ei huolestuta - Ekamin tarjoilijaopiskelijat tähtäävät huippuosaajiksi

Ekamin ravintola-alan opiskelijat ovat kuluvan kesän ja syksyn aikana menneet kuin kuumille kiville. Kun ravintolat kesällä koronarajoitusten jälkeen avautuivat, ravintola-alan opettaja Paula Helakorven puhelin alkoi soida. Ravintoloihin haluttiin oppisopimusopiskelijoita.

- En ole ikinä tehnyt oppisopimuksia näin paljon. Jokainen opiskelija, joka vain halusi, työllistyi ja pääsi opiskelemaan oppisopimuksella, Helakorpi kertoo.

Ke 07.10.2020 14:45

Taitaja-kilpailu kehittää niin opettajan kuin opiskelijan osaamista

Ekamilaiset osallistuivat Suomen suurimpaan ammatillisen koulutuksen tapahtumaan Taitaja 2019 -kilpailuun hyvällä menestyksellä. Finaalissa leipuri-kondiittoriopiskelija Salla Kurki ja näytöslajina infrarakentamiseen osallistunut maarakennusalan opiskelija Juho Lehtomäki sijoittuivat neljännelle sijalle ja tarjoilijaopiskelija Eeva Mäenpää sai hopeaa. Kakkukahvit nautittiin rehtorin kanssa ennen viime keskiviikon valmistujaisjuhlia.
 

Ma 03.06.2019 15:00

Eeva Mäenpäälle hopeaa tarjoilusta Taitaja-finaalissa

Ekamin tarjoilijaopiskelija Eeva Mäenpää menestyi loistavasti Taitaja-finaalissa ja saavutti kilpailussa toisen sijan. Suomen suurimpaan ammatillisen koulutuksen tapahtumaan ottivat osaa myös Ekamin leipuri-kondiittoriopiskelija Salla Kurki ja näytöslajina infrarakentamiseen osallistunut maarakennusalan opiskelija Juho Lehtomäki. Molemmat sijoittuivat neljännelle sijalle.

 

Pe 24.05.2019 09:30

Ekamista kaksi opiskelijaa semifinaaleista Taitaja2019-finaaliin

Suomen suurimpaan ammatillisen koulutuksen tapahtumaan, Taitaja2019-finaaliin, on valtakunnallisista semifinaalikilpailuista päässyt jatkoon Ekamin leipuri-kondiittoriopiskelija Salla Kurki ja tarjoilijaopiskelija Eeva Mäenpää. Joensuussa 21.–23.5.2019 järjestettävässä finaalissa Ekamia edustaa myös maarakennusalan opiskelija Juho Lehtomäki infrarakentamisen näytöslajissa.

Ti 05.02.2019 15:30

Taitaja-kisojen suoritukset antoivat aihetta juhlaan

Ekamin Haminan kampuksella liiketalousalaa opiskeleva Jere Lankila sai viime viikolla Taitaja-kisoissa pronssia lajissa asiakaspalvelu ja myynti. Niinpä Ekamin Taitaja-kisatiimi kokoontui saman pöydän äärelle juhlistamaan yhdessä kisasaavutuksia.

Pe 25.05.2018 12:30

Jere Lankila pronssille Taitaja-kilpailussa

Opiskelijamme Jere Lankila sijoittui kolmanneksi Taitaja-kisoissa Tampereella 15.5. - 17.5.2018. Lankila opiskelee liiketalouden perustutkintoa kolmatta vuotta Haminan kampuksella. Lankilan kilpailulaji oli asiakaspalvelu ja myynti. Lankilan valmentajana Ekamilla toimi lehtori Marja Myllylä.

Pe 18.05.2018 08:15

Jaa

***